Opiskelijoiden ideoilla Sportin ottelutapahtumista entistä kiinnostavampia
Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 4.2.2010
Opiskelijoiden ideoilla Sportin ottelutapahtumista entistä kiinnostavampia
Merinovan Vaasa Science Park –hanke ja Hockey Team Vaasan Sport Oy järjestävät yhdessä opiskelijoille suunnatun kilpailun, jossa etsitään ideoita ottelutapahtuman kehittämiseksi ja monipuolistamiseksi. Nimeä ”InnoHelp@Sport” kantava kilpailu on pilotti ja kuuluu Vaasa Science Parkin yrityksille suunnattuihin InnoHelp-palveluihin.
Kilpailussa opiskelijatiimit kilpailevat parhaasta ottelutapahtuman kehittämiseen liittyvästä ideasta. 4-5 opiskelijan tiimeiltä odotetaan tuoreita ja rohkeita ideoita ottelutapahtumien kehittämiseksi entistä monipuolisemmiksi, esimerkiksi ideoimalla erilaisia aktiviteetteja varsinaisen ottelutapahtuman oheen.
Kilpailu alkaa perjantaina 5.2. ottelussa Sport – LeKi ja palkintojenjako tapahtuu ottelussa Sport – SaPKo keskiviikkona 24.2. Parhaan idean esittänyt tiimi pääsee seuraamaan Sport – SaPKo –peliä aitiosta ja nauttimaan buffé-tarjoilusta. Toiseksi sijoittunut tiimi palkitaan lipuilla istumakatsomoon ja kolmanneksi tullut seisomakatsomon lipuilla.
Sport järjestää kilpailun tehtävänannon ja palkinnot, Vaasa Science Park –hanke puolestaan on koonnut opiskelijatiimit ja koordinoi kilpailun eri vaiheita.
Lisätietoa antavat:
Oy Merinova Ab / Vaasa Science Park
André Österholm, p. 0400 664 881,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Seppo Luoto, p. 044 024 4314,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Hockey-Team Vaasan Sport Oy
Mikael Vironen, p. 0500 161 069,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Jyrki Niemi, p. 050 555 4055
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Viimeksi päivitetty (04.02.2010 14:20)





